Lastenkerho Tuiskula

 Lastenkerho Tuiskula on Tuisku Pekkarisen pitämä lastenkerho, jonka toiminnassa sovelletaan Montessori pedagogiikkaa. Siellä lapset ovat hyvin omatoimisia. He osaavat aloittaa omat puuhat itse, ja muistavat hyvin säännöt. Leikkejä kutsutaan töiksi, ja ne tapahtuvat pienen maton päällä, jonka lapset hakevat itse. Maton tarkoitus on olla leikkialueen rajana ja leikit eivät saa mennä sen yli. Aikuiset eivät myöskään ole leikeissä mukana lattiatasolla. Tavarat ovat lasten saatavilla heidän tasollaan, ja ne pitää aina viedä omille paikoilleen. Kirjahyllyissä kirjat ovat järjestetty väriteippien mukaan. Aikuinen on mukana tukemassa lasta älyllisissä asioissa mm. peleissä ja tehtävissä, mutta enimmäkseen lasten annetaan itse tulla kysymään aikuisia mukaan toimintaan eli aikuinen ei tee aina aloitetta. 

Tuiskula on auki 9.00-15.00. Aamulla kun lapset tulevat kerhoon, on vapaata toimintaa noin kaksi tuntia, jonka jälkeen tulee ensimmäinen piiri, jossa lasketaan yhdessä lapset. Piirin jälkeen yksi lapsista päästää lapset hiljalleen käsienpesulle, jonka jälkeen lapset asettuvat pöytien äärelle syömään. Joillain lapsilla on mukanaan omia eväitä, ja jotkut syövät Tuiskulan ruokaa. Aikuiset syövät eri pöydässä kuin lapset. Ruokailun jälkeen me opiskelijat pidetään lapsille piiri, kun Tuisku siivoaa paikkoja. Piireissä ollaan lauleltu, loruteltu ja leikitty arvoitusleikkejä. Toisen piirin jälkeen päästämme lapset hiljalleen vessaan, ja lähdemme ulos, jos on hyvä sää. Ulos ei mennä jos on huono sää eli jos esimerkiksi sataa tai on kova tuuli. Ulkoilu suoritetaan lähellä olevassa leikkipuistossa, jossa on keinut ja liukumäki. Mukaan otetaan myös kassillinen lasten valitsemia leluja. Puistoon kävellään jonossa siten, että lapset pitävät kiinni narusta ja narun molemmissa päissä on aikuinen pitämässä kiinni. Puistossa ollaan noin tunti, jonka jälkeen lähdetään takaisin Tuiskulaan. Päivän loppuun asti on vapaata toimintaa, ja lapsille on tarjolla välipalaa, jota voi syödä, jos haluaa, mutta ei ole pakko. 

Tuisku pitää lapsille kerhoja iltapäivisin 16-18 tiistaisin askartelukerho, keskiviikkoisin leivontakerho ja torstaisin lasten kirjastoa. 












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmas viikko

Eka päivä